Osaavaa työvoimaa ympäri Suomen ja Euroopan

Rument Oy:n kautta saat vaivattomasti osaavat tekijät urakkaan kuin urakkaan – ilman rekrytointihässäkkää ja paperisotaa. Listoillamme on ammattilaisia niin kotimaasta kuin muualta Euroopasta, pääasiassa Puolasta ja Bulgariasta. Meiltä saat tehtäviisi parhaiten sopivat työntekijät vaikka alle viikossa. Hoidamme myös tarvittavat viranomaispaperit kuntoon.

Tarvitsetko apua työmaalle?

Välitämme työvoimaa pääasiassa teollisuus- ja rakennusalan työpaikkoihin useisiin eri tehtäviin. Kaartiimme kuuluu esimerkiksi hitsaajia, levyseppiä, kirvesmiehiä ja teollisuuseristäjiä. Tutustu eri alojen ammattilaisiin tarkemmin tästä.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä ja kerro, millaisiin tehtäviin yrityksesi tarvitsee osaajia. Etsitään yhdessä hommaan sopivat tekijät. Tavoitat meidät parhaiten puhelimitse, sähköpostilla tai lomakkeella.

Ajankohtaista

Rument Oy on laajentanut toimialaa ottamalla mukaan kuivajääpuhdistuksen yhteistyössä Dry Ice Finland Oy:n kanssa. Olemme investoineet alan uusimpiin ja tehoikkaimpiin kuivajääpuhdistus laitteisiin.

Sopimuksen voimaan astumispäivämäärä 7.10.2015

Lisätietoa kuivajääpuhdistus menetelmistä sekä kuva ja video materiaalia löydät Dry Ice Finalnd Oy:n kotisivuilta osoitteesta.

http://www.dryice.fi

Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!